Tänään tuli edustajalta tieto, että hakemukseen tarvitaan vielä yhden naapurin kuuleminen. Kyseessä ei kuitenkaan ole rajanaapuri, mikä vähän ensin ihmetytti. Soitin sitten välittäjälle ja hän valaisi tämä johtuvan siitä, että kyseisen kiinteistön läpi kulkee yksityistie, jota pitkin tontillemme kuljettaisiin. Eli aina naapurien kuulemisella ei tarkoiteta rajanaapureiden kuulemista, kuten olin aiemmin luullut. Soittelin MML:een ja tiedustelin kyseisen kiinteistön omistajatietoja. Nopeasti selvisi, että eivät aivan olleet ajatasaiset. Kyseinen henkilö oli jo ehtinyt sukunimeäänkin vaihdella ja siitä johtuen jouduin soittelemaan sinne ja tänne. Lopulta sain selvitettyä ja huomisillalle on sovittu tapaaminen.
Lisäksi hakemuksen asemapiirrokseen vaadittiin vielä joitakin tarkennuksia. Nämä lupasi Kannustalon edustaja hoitaa maanmittauslaitoksen kautta.
Jii kävi tämän viikon maanantaina kaupungintalolla tilaisuudessa, jossa määräala lohkottiin ja nimettiin. Lisäksi sovittiin tieasioista.
torstai 23. lokakuuta 2014
tiistai 14. lokakuuta 2014
lähetetty.
Kaikki nimmarit saatiin kasaan viime viikolla, jei! Suunnittelutarveratkaisuhakemus lähti matkaan tänään. Nyt vain sitten odotellaan päätöstä.
Aiemmin kirjoitin, että lähetämme hakemuksen mukana kopiot alkuperäisistä kartoista. Nyt kuitenkin tuli tieto, että kaupunki edellyttää alkuperäiset kartat hakemukseen.
Aiemmin kirjoitin, että lähetämme hakemuksen mukana kopiot alkuperäisistä kartoista. Nyt kuitenkin tuli tieto, että kaupunki edellyttää alkuperäiset kartat hakemukseen.
tiistai 7. lokakuuta 2014
nimmareita.
Viime viikon loppupuolella saimme edustajalta valmiit paperit suunnittelutarveratkaisun hakemista varten. Nämä kainalossa olemme nyt aloittaneet naapurikierrosta. Maanmittauslaitokselta saimme rajanaapureiden nimiä ja Fonectan avulla olemme soitelleet näille pyytäksemme lupaa tulla käymään ja esittelemään suunnitelmaamme. Maanmittauslaitos jätti antamatta niiden maanomistajien tiedot, jotka sijaitsevat sen kantatilan alueella, josta meidän määräalamme on lohkaistu. Tänään pitänee soitella sinne päin uudelleen. Emme ole aivan varmoja siitä, kenen omistuksessa tonttimme pohjoispuolen ja itäpuolen alueet ovat.
Tuntui oudolta tunkeutua täysin vieraiden ihmisten olohuoneisiin, toinen toisensa perään, kuin mitkäkin jehovantodistajat... Meidät otettiin kuitenkin vastaan ystävällisellä ja avoimella hengellä. Itse mietimme, että olisimmeko ottaneet yhtä avosylin vastaan ventovieraita? Etenkin kun mietin millä asialla olimme. Jos tähän asti on tottunut, että ikkunasta näkyy rauhallinen pelkkä metsä ja nyt äkkiä huomaakin, että joku suunnittelee puiden kaatoa, maansiirtotyötä ja rakennustyömaata... Itse en olisi välttämättä niin mielissäni!
Nimmareiden metsästys jatkuu tämän viikon. Yksi nimmarin kirjoittajista totesi, että hän on vastaavia nimikirjoituksia jaellut ennenkin. Hän kertoi, että hänen toinen rajanaapurinsa oli myös hakenut lupaa (tosin ei OKT:lle) ja onnistuminen oli vaatinut monia, monia hakemuksia, ennen kuin se oli mennyt läpi.. Toivomme olevamme onnekkaampia.
*** lisäys 8.10.2014 klo 21:52
No eipä osannut Maanmittauslaitos kertoa puuttuneiden oikeiden omistajien tietoa, koska lainhuudatus ei ollut mennyt vielä läpi. Onneksi kiinteistövälittäjä oli hoitanut kaikki kantatilan osasten myynnit. Häneltä nimittäin saimme oikeiden omistajien tiedot. Tänään kävimme heitä tapaamassa. Heillä ei ole aikomusta rakentaa tälle metsäalueelle tai suorittaa avohakkuuta. Tämä oli meidän kannalta katsottuna todella iloinen uutinen! Enää yksi naapuri on kuulematta. Ja mikäli kaikki menee hyvin, perjantaina kaikki nimikirjoitukset on kasassa.
Tänään kävin hankkimassa tyhjän kansion ja ison läjän muovitaskuja. Pistin kaikki tonttiin ja taloon liittyvät paperit yhteen mappiin. Koska kaikki tähän projektiin liittyvä on omassa päässä yhtä epäselvää höttöä, tuntuu huojentavalta, kun saa pistettyä jotain konkreettista aiheeseen liittyvää siistiin ja loogiseen järjestykseen. Niin paljon on asioita, joista pitää ottaa selvää ja niin niin paljon opittavaa.

tiistai 30. syyskuuta 2014
odottelua.
Toissa viikonloppuna kävimme mittailemassa tontilla ja asemaluonnokseen tehty sijainti vaikutti ihan hyvältä. Muutaman muutoksen luonnokseen pyysimme; ensinnäkin umpitankkia ei edellytetä, eli se otettiin pois ja saostuskaivo oli sijoitettu tontilla olevan ainoan ison kiven / kallionlohkareen kohdalle. Muilta osin tällä mennään eteenpäin. Jii soitteli maanmittauslaitokselle ja pyysi rajanaapurien nimiä naapureiden kuulemista varten. Hassua oli, että puhelimessa ei voinut kertoa kuin yhden naapurin tiedot kerrallaan - loput tulivat perässä sähköpostiin. Erikoinen käytäntö.
Kannustalon edustaja nosti esille kysymyksen siitä, että onko kyseessä poikkeamishakemus vai suunnittelutarveratkaisu. Välittäjä puhui alusta pitäen poikkeamishakemuksesta. Kun vierailimme taannoin rakennustarkastajan luona (kyselemässä, että onko Ladon -tyylisen talon rakentaminen tontille mahdollista), hän puhui ensin suunnittelutarveratkaisusta ja kun kysyin asiaa, hän alkoi myös puhua poikkeamispäätöksestä. Kannustalon edustaja oli nyt selvittänyt asian ja kyseessä tosiaan on suunnittelutarveratkaisun hakeminen - ei poikkeamishakemus. Hän lupasi tämän viikon aikana saada paperit kuntoon.

perjantai 19. syyskuuta 2014
asemaluonnos.
Nyt saimme tänään asemaluonnoksen Kannustalolta. Huomenna pitää käydä tontilla mittailemassa ja kokeilemassa, että miltä sijainti vaikuttaa luonnossa.
keskiviikko 17. syyskuuta 2014
taloesittely.
Tänään kävimme muuttovalmiin Kannustalon taloesittelyssä. Tätä ennen olimme kyllä käyneet muiden talopakettifirmojen taloesittelyissä, mutta tämä oli kohdallamme ensimmäinen Kannustalon esittely. Talomalli oli Aurora 137A joka ei ulkonäöllisesti tietenkään muistuttanut millään muotoa Lato -haavettamme. Ensitapaamisessa edustaja taannoin kehui laadukasta työnjälkeä, joka on Kannustalon tavaramerkki. Tuolloin uskoin puheet tästä osittain, mutta ajattelin, että mikä tahansa talopakettitoimittaja kehuu luonnollisesti omaansa. Tämän päivän jälkeen voin todella todeta puheet oikeiksi. Viimeistelyn jälki vaikutti moitteettomalta niin sisällä kuin ulkona. Huonekorkeus, joka on 280cm kaikissa Kannustalon malleissa, vaikutti ilmavalta. Huonekorkeudessa on suuri ero nykyiseen 60-luvun rivitalomme matala maja -meininkiin... Kaikin puolin jäi hyvä fiilis tästä esittelykäynnistä!
Oma Kannustalon edustajamme oli myös paikalla. Hän kertoi poikkeamishakemukseen tulevien asemakarttojen valmistuvan vielä tällä viikolla.
Oma Kannustalon edustajamme oli myös paikalla. Hän kertoi poikkeamishakemukseen tulevien asemakarttojen valmistuvan vielä tällä viikolla.
sunnuntai 14. syyskuuta 2014
pohjaa.
Tunnisteet:
Kannustalo,
Lato 119,
pohja,
pohjapiirros,
räätälöity
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)