tiistai 1. joulukuuta 2015

takka-ajatuksia.

Takka vai ei takkaa ollenkaan? Tällä hetkellä vastaamme: "Kyllä, takka tulee". Maalämpöpumpun rinnalle ajattelen, että talven kylmimmillä pakkaskeleillä on kiva saada takan lämpö. (Olettaen, että sellaisia talvia vielä joskus tulee.) Toisaalta sähkökatkoja on aina toisinaan ja väitän että meidän syrjäinen tonttimme ei ole aivan listan kärjessä, mistä sähköjä aletaan palautella...

Kun viimeksi kävimme pääsuunnittelijamme juttusilla, hän kehotti meitä aloittamaan takan sijoittamisesta. Ja siitä me olemme tosissamme nyt aloittaneet; vertailleet, pohtineet ja valinneet. Tietysti takan lopulliseen sijoitukseen vaikuttaa valittu malli. Ja päinvastoin. Takan valinta vaan ei ole ollut ollenkaan helppoa. Useastakin syystä..


  1. Takat ovat huikeissa hinnoissa, siis todella! 
  2. Takan pohjaan sijoittaminen funktionaalisesti ja visuaalisesti oikein on hurjan vaikeaa.
  3. Mahdollisia malleja on niin paljon...
Takkojen korkeat hinnat ovat olleet tiedossamme jo ennalta. Kuitekin nyt vasta tarjouksia saatuamme, tajuamme miten paljon takan perushintaan tulee vielä lisäkuluja esim. hormista ja asennustyöstä. 

Olemme käyneet katsomassa nyt mm. Uuniseppien, Tulikiven ja Tiilerin myyntinäyttelyt. Linnatulen takkoja haluaisimme vielä ainakin käydä katsastamassa. Aukioloajat vaan ovat hankalat.


Miten ihmeessä takka sijoitetaan pohjaan? Alkuperäisessä pohjassa takka on sijoitettuna ruokailutilan seinustalle:

Ja jos ajattelen, että leveän saarekkeen jälkeen lähtisi ainakin kuuden hengen ruokapöytä, tuntuu pääty aika ahtaalta. Ja jos haluan lämmitellä takkatulen lämmössä, en välttämättä halua tehdä sitä ruokapöydän ääressä.


Eilen Jii teki talosta 3D-mallin, jonka avulla tilaa oli mahdollista hahmottaa helpommin. Keittiö-ruokailutila-olohuone on n. 50 neliötä yhtä avointa tilaa. Aloimme miettiä, että antaisiko tilan hienovarainen rajaaminen kokonaisuudelle ryhtiä? Entä jos takka toimisikin pienenä tilanjakajana ja loimottaisi lämpöään keskellä taloa? Olohuoneessa rentoutuessa pääsisi takan lämmön lähelle.

Kolmantena vaihtoehtona oli makuuhuoneen ja olohuoneen välinen seinä. Tämän vaihtoehdon tosin jo hylkäsimme. Ainakin toistaiseksi.

Jii on haaveillut leivinuunista. Leivinuuniominaisuus takassa lisää hintaa, ja olemmekin pohdiskelleet leivinuunin tulevan käyttöasteen ja hinnan suhdetta. Tulisiko leivinuunia käytettyä niin, että siihen ominaisuuteen kannattaa panostaa?

Vasemmalla Tulikiven Jalanti ja oikealla Uuniseppien Alppi. (kuvat Tulikivi ja Uunisepät) Kaikki tässä mainitut arviohinnat sisältävät takan lisäksi hormin, rahdin ja asennuksen.


Tällä hetkellä eniten ehkä kiinnostaisi tilanjakajana toimiva takka. Uunisepiltä ei olla vielä saatu Tonavasta tarjousta, mutta tässä arviohintoja. Oikealla Tulikiven Kalla Duo -malli.
Tiileriltä pyydettiin tarjous Emilia -takasta, joka lähes samanlainen, kuin kuvassa oleva Olivia. Luukku ainoastaan Emiliassa 150mm leveämpi. Emme huomanneet heiltä kysyä, että onko heiltä mahdollista saada kaksiluukkuista tilanjakaja -versiota. Ainakaan esitteiden mukaan ei ole.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti