liesituuletin.

Keittiö on muutoin paketissa, mutta hana ja liesituuletin ovat ainoat ratkaisemattomat. Liesituuletin tulee toimimaan omalla moottorilla, ei huippuimurilla. Sekä hana että liesituuletin tulevat olemaan ne kaksi asiaa, jotka saarekkeesta ja keittiöstä ylipäätään tulevat erottumaan selkeästi. Siksi ei ole yhdentekevää millainen tötterö sinne kattoon tulee ripustettua. Liesituulettimen valintaa on vaikeuttamassa muitakin rajoituksia, kuin vain visuaalisesti rajoittuneet valitsijat... Saarekemalleja on huomattavan vähän, puhumattakaan niistä vaihtoehdoista, jotka sopivat meidän huonekorkeuteemme. Meidän huonekorkeutemme on valtaosin Kannustalon vakiohuonekorkeus eli 280. Saareke kuitenkin sattuu olemaan juuri sillä puolella, jossa katto on vino (1:4). Lieden kohdalla korkeus on varmasti hieman yli kolmen metrin. Tämä sulkee pois surullisen monta liesituuletinmallia. Olisin ehdottomasti halunnut tuulettimeksi ympyrälieriön mallisen valkoisen mallin, kuten tämä Savon (klik). Valitettavasti juuri huonekorkeuden vuoksi tämä malli ei ole mahdollinen. Höh! Mahdollisia malleja taitavat olla melkeinpä ainoastaan sellaiset mallit, jotka roikkuvat katosta vaijerien varassa. Näitä malleja selattuani olen saanut todeta niiden olevan järjestäen melko huikeissa hinnoissa. Jossain vaiheessa tuntui siltä, ettei sellaista ole olemassakaan, jonka kelpuuttaisimme. Nyt kuitenkin armottoman googlaus-istunnon tuloksena löytyi muutamia. (seuraavat kuvat kerätty osoitteesta elica.com)

vasemmalla Elica Grace ja oikealla Elica Juno

vasemmalla Elica Seashell ja oikealla Elica Audrey 

Näistä Elica Juno on hintaluokaltaan paras (n. 800 euroa) ja siinä myös kiinnitys on suoraan mahdollinen kattokorkeuteemme. Muiden osalta joutuisi ilmeisesti jonkinlaista vaijeri + sähköjohtosäätöä tekemään, jotta laite ripustuu oikealle korolle. Seashell on näistä minusta kaunein, mutta hinta suolainen (noin tuhannen euroa hintavampi kuin Juno).

Joskus haaveilimme Elica Star -mallista. Nyttemmin kuitenkin tiedämme, että blingblingiin kyllästyy harvinaisen nopeasti. Ja miten ihmeessä ne kristallit puhdistetaan paistorasvasta? Myös Falmecin liesituulettimista osa on kauniita, mutta hinnan noustessa kolmeen tuhanteen euroon, en edes esittele niitä täällä...

takkapäätös.

Vihdoin. Voi taivas, sitä on tullut veivattua. Miten voi olla, että neljän kuukauden aikana olemme olleet ostamassa lähes jokaista tarjolla olevaa takkatyyppiä. Vertailleet, tehneet muka päätöksen ja sitten taas nopeasti pyörtäneet sen. Hermot meinasi ihan oikeasti jo itsellä mennä. Miten voimme olla näin päättämättömiä? Välillä mietimme, että olemmeko sitten ilman? Pitkään olimme sillä kannalla, että takka tulee Linnatulelta. Kun olimme päätyneet varaavaan kahden luukun malliin, aloimmekin jossitella. Voih, miten visuaaliseen silmään vetosikaan ne upeat kiertoilma- ja vesitakat suurine luukkuineen ja kauniine massotteluineen (sekä ne kevytversiot että raskaammatkin). Entä jos... Lukuisat kerrat kävimme vertailemassa eri takkoja paikan päällä ja otimme mielihyvin vastaan tarjottuja tarjouksia. Miten saat lyötyä yhteen pakettiin muodon / visuaalisen sopivuuden, budjettiin menevän hinnan ja toisaalta taas funktion ihan oikeasti lämmön tuojana. Tuntui siltä, että ei mitenkään.

Kannustalolta saimme jälleen liput Turun rakennusmessuille, jotka järjestettiin viime viikonloppuna. Menimme messuille sillä periaatteella, että takkapäätös on nyt tehtävä. Onneksi olemme molemmat olleet yhtä tuskaisia, eikä ole käynyt esimerkiksi niin, että toinen meistä olisi ihastunut johonkin ja toiselle se taas ei kelpaisi. Molempien päässä järki ja tunne (tunne oikeasta muodosta lähinnä) sotivat vastakkain. Vielä kertauksena halusimme nähdä kaikki tarjolla olevat. Paljon siellä oli myös takkoja, joita emme koskaan olleet nähneet. WitkaWoodin Piccoloa menimme vartavasten katsomaan. Törmäsimme myös moniin kiinnostaviin muihin. Nordpeisin Osaka T -kiertoilmatakasta pyysimme jopa tarjouksenkin. Jotulin takasta viehätti valkoinen versio.

Jotul F373 (kuva: kauppa.sarokas.fi)

Nordpeisin Osaka T (kuva: nordpeis.fi)

WitkaWoodin Piccolo (kuva: linnatuli.com)

Miksi ylipäätään aloimme miettiä kiertoilmatakkoja? Jollain tavalla on edelleen sellainen olo, ettei haluaisi meidän latomme näyttävän aivan tusinalta. Visuaalisesti sitä haluaisi jotain särmää, vaikkakin ajatonta. Tuntuu, että kiertoilmatakoissa visuaalinen skaala on suurempi. Osassa kiertoilmatakkoja viehätti myös hinta.

Kaikki kuitenkin muuttui, kun piipahdimme Niben osastolla. Myyjä vakuutti meidät siitä, että pilp eli poistoilmalämpöpumppu on meille se oikea vaihtoehto. Meidän talomme neliöitä ajatellen ja uudet aiempia tehokkaammat poistoilmalämpöpumput huomioiden, tämä tuntuu varsin järkevältä vaihtoehdolta. (klik) Tähän asti olimme pitäneet itsestäänselvänä, että meille tulee maalämpöpumppu.  Samalla iskulla saa siis lämmityksen, ilmanvaihdon ja lämpimän veden. Kuitenkin kovien pakkasten aikaan, on sähkölaskun kannalta suositeltavaa, että jokin lämmönlähde laitteen oman vastuksen lisäksi tuottaisi lämpöä. Koska arkipäivistä suuriosa vietetään työpaikalla, ei kukaan ole kiertoilmatakkaa lämmittämässä 24h/vrk. Tästä syystä aloimme kallistua takaisin varaavan takan puoleen. Vaikka koimme, että olisimme toivoneet visuaalisesti lisää särmää, alkoi homma kallistua enemmän funktion puolelle. 

Olimme taas alkupisteessä. Messuilta poislähteissä kävelimme taas Tulikiven osaston ohi. Tulikiven yleisilme ja tuotteiden viimeistelytaso vetoaa minuun. Ne pienet viimeiseen asti hiotut yksityiskohdat rakentavat sen kokonaisuuden... Olen aina ollut ihastunut siihen, miten Tulikivi on ratkaissut esimerkiksi takan luukut. Ne ovat kiinteä osa sitä muotoa ja kokonaisuutta. Eivät irralliset hieman harottavat luukkuset. Toinen asia, mikä tekee minuun Tulikiven mallitakoissa syvän vaikutuksen on takkojen laatoitetut pinnat, ohuella, viivasuoralla ja tarkkaakin tarkemmalla saumalla, ilman pienintäkään virhettä. Takkaedustaja otti yhteystietomme ylös ja lupasi, että meidän aiemmin saamaamme tarjousta olisi vielä mahdollista hieman tarkistaa "messuhintaiseksi". Aiemmin pyytämässämme tarjouksessa pyysimme takan laattapinnalla. Nyttemmin aloimme miettiä sitä, että miten laatoitettu takka ja tuleva mahdollisesti laatoitettava lattia osuvat yhteen ja osuvatko ollenkaan. Päädyimme päivittämään tarjoukseen laattojen sijasta valkoisen hiertopinnan. Tämä tiputti messualennusten kanssa hintaa melkein kolmisen tuhatta euroa... Hiertopinnan saa maalata, kun nokeentuminen alkaa häiritä. Takan värin voi myös täten vaihtaa. Ja ymmärsimme, että takan voi jopa laatoittaa myöhemmin, mikäli asia alkaa jälkeenpäin harmittaa. Korkeudeksi pyysimme tarjoukseen kolmesta vaihtoehdosta 180 cm. Lähdimme käymään showroomissa ja totesimme, että hiertopinnassa on vakiona pyöristetyt särmät. Tämän sai kuitenkin halutessaan modattua niin, että reunat ovat terävät. On vain tiedostettava, että mikäli kulmiin imurilla törmää, niiden on mahdollista murtua.

Tulikiven Kalla hiertopinnalla (kuva: tulikivishop.com)

Niinhän siinä sitten kävi, että Kallaan päädyimme. Ja kaksiluukkuisena, kuten alla olevassa:

Tässä näkyy kaksiluukkuisuus. Pinta on huikea saumaton laattapinta, johon ei meidän budjetti olisi mitenkään venynyt. Korkeus on varmasti tässä kuvan Kallassa 150, mutta luukku näkyy hyvin. (kuva: täältä)

Niin kevyt olo, nyt kun takkapäätös on viimein tehty! Kyllä sitä leivottiinkin, ja pitkään. Takkaedustaja tosin totesi, että hänellä on ollut asiakas, joka veivasi kolme vuotta...