keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

kasassa.

Nimittäin rakennuslupahakemukseen tarvittavat paperit, ainakin ne, joista itse olemme vastuussa. Kannustalohan hoitaa lupahakuprosessin pääosin. Meidän tuli ainoastaan kerätä nimmarit taas naapureilta, hankkia lainvoimaisuusleima suunnittelutarveratkaisupäätökseen, katsastaa ja hyväksyä kuvat sekä lopuksi allekirjoittaa paperit. Nimmareiden hakuprosessi oli tällä kierroksella huomattavasti helpompi kuin viimeksi. Viime kerralla harmaita hiuksia aiheutti se, että Maanmittauslaitokselta ei todellakaan saanut kaikkia omistatietoja ja niitä sitten etsittiin kissojen ja koirien kanssa.

perjantai 20. maaliskuuta 2015

autotalli.

Saimme ns. upotetusta autotallista kaksi vaihtoehtoa aiemman keskustelumme pohjalta. Päädyimme niistä toiseen. Tallissa on paikka kahdelle autolle ja päätyyn tulee varastorakennus. Autotallin muoto ja väritys tulee mukaelemaan talon ulkoasua. Korkea harjakatto mahdollistaa vielä autotallin vintille muodostuvan varastotilan.

Lisäsin autotallin sivu- ja pohjakuvat tuonne kuvat -osioon. Nyt odottelemme rakennuslupaan liittyvien papereiden valmistumista.

torstai 5. maaliskuuta 2015

maaperätutkimus.

Maaperätutkimus tehtiin viime viikolla. Tutkimuksesta saimme hyvin tarkan ja laajan kuvauksen tontin maaperästä, korkeuseroista sekä pinnanmuodoista. Talon paikan korkeus merenpinnasta on n. 24 metriä. Tulosten mukaan rakennukset (sekä autotalli että talo) voidaan perustaa anturoilla kantavan pohjamoreenin ja louhitun kallion päälle, niin että kallion pinnan ja anturan väliin tulee tiivistetty mursketäyttö. Hintaa maaperätutkimukselle tuli 500 + alv.

Seuraavaksi odottelemme kuvia autotallista. Kun kuvat vaikuttavat hyviltä suunnataan kohti rakennuslupahakemusta. Hakemus tehdään meille valmiiksi, meidän on ainoastaan käytävä kuulemassa samaiset naapurit uudemman kerran. Tällä kierroksella naapureiden kuuleminen tulee uskoakseni olemaan helpompaa, sillä nyt meillä on jo valmiina heidän yhteystietonsa. Poikkeamispäätöstä hakiessa oikeiden ihmisten tavoittaminen oli haastavaa. Maanmittauslaitokselta saatavat (vieläpä osin maksulliset!) tiedot kun olivat kaikkea muuta kuin ajantasaiset.

Autotallin mahduttaminen budjettiin on osittain vielä epäselvää. Päätimme kuitenkin hakea lupaa, jotta se tulisi sitten varmuuden vuoksi samalla. Hyviä ideoita saimme mahdolliseen autotallin muotoon. Tontin maaston muotojen kannalta olisi järkevää toteuttaa ns. upotettu malli. Talliin tulisi sama kattokulma ja väritys sekä mahdollisesti myös yksi ladon ovi (luukku) ja ikkuna. Autotallin takaosassa olisi pieni varasto. Autotallin ullakolta voisi avata säilytystilaa vaikkapa rakennustarvikkeille jne. Mikäli budjetti ei veny autotalliin, on meille epäselvää missä säilytetään esim. polkupyöriä, puutarhan- ja pihanhoitovälineitä jne. Jonkinlainen varastotila on kuitenkin välttämätöntä.

perjantai 23. tammikuuta 2015

näkymiä.

Kannustalo -kyltti
Muutama viikko sitten olimme tontilla mittaamassa, varmistamassa ja merkkaamassa tulevaa talon paikkaa. Saatuamme talon kulmat merkittyä menimme seisomaan kuviteltuun olohuoneeseen ja katsomaan kuvitteellisten ikkunoiden läpi. Näkymä koostui puustosta, joskin harvemmasta kuin ympärillä, ja puiden takaa pilkisti läheisen kesäasukkaan piha. Aloimme miettiä, että kun tie talolle perustetaan tontin halki ja talon ympäriltä karsitaan vähintään se 4-5 metriä puustoa, tajusimme näkymän tulevan naapurimme pihaan vain selkiytyvän entisestään. Tämä tapa sijoittaa talo tontille ei vaan tuntunut oikealta. Tämän jälkeen aloimme paperilla ja koneella miettiä uudelleen miten talon voisi sijoittaa. Koska poikkeamispäätös oli saatu aiemmin päätetylle asemapiirrokselle, ei radikaaleja siirroksia voinut tehdä. Päätimme kääntää taloa enemmän pohjois-eteläsuuntaiseksi niin, että olohuoneen ja keittiön ikkunariveistä näkymät olisivat puustoiset. Aurinko tulee nousemaan olohuoneen (sisäänkäynnin) puolelta ja aurinko laskee keittiön ja takapihan puolelle.

Eilen kävimme edustajan kanssa taas tontilla ja hän valotti meille sitä, paljonko puita kaadetaan. Hän oli samaa mieltä talon sijoituksesta aavistuksen käännettynä. Tänään saimme häneltä Kannustalo -kyltin, joka tulee rakennuslupaa hakiessa olla jo paikallaan. Tässä on taas yksi uusi käsinkosketeltava asia liittyen haaveen toteutumiseen. Nyt ei tarvitse nipistää itseään, riittää, kun vilaisee vain tuota kylttiä...

keskiviikko 21. tammikuuta 2015

käsiraha.

Tänään maksoimme 3% käsirahan. Eilen hain postista Kannustalon lähettämän paketin, jossa oli Kannustalo -kansio, sekä molemmille omat raksailuliivit. Istuin olohuoneen lattialla liivi kädessäni ja alkoi hymyilyttää. Taisi olla koko hankkeen ensimmäisiä konkreettisia asioita kädessäni.

keskiviikko 7. tammikuuta 2015

sopimus.

Joulukuun puolessa välissä saimme kustannusarvion koko rakennusprojektin kaikista kustannuksista. Tiesimme, että talopaketin hinta on karkeasti noin kolmannes kaikista kuluista. Kokonaisarvion suuruus ei näin ollen ollut yllätys. Tietyt menoerien väliset suhteet yllättivät; esimerkiksi yllättävää oli se, että LVI-urakan suuruus on noin kuudesosa koko projektin kustannuksista. Tähän oli tosin laskettu mukaan porakaivo ja oma jätevesijärjestelmä.

Ennen joulua käväisimme vielä pankissa juttelemassa. Pankin näytettyä vihreää valoa päätimme lyödä sopimuksen lukkoon ja tänään olimme allekirjoittamassa sopimukset. Vielä on mahdollista toki pohjaan tehdä muutoksia, vaikka sopimus jo kirjoitettiinkin. Tällä hetkellä pohja näyttää seuraavanlaiselta:

pohjapiirros (kuva Insinööritoimisto Erkki Koivusalo Ky)

Tuonne kuvat -osioon lisäsin nyt tämänhetkisen mallin mukaiset julkisivu- ja pohjapiirrokset. Mallin pohjana on siis räätälöity malli 119, jota olemme jonkin verran muokanneet omiin tarpeisiimme sopivaksi.

Seuraavaksi lähdemme kohti rakennuslupahakemuksen tekoa. Ensin pitäisi käväistä tontilla vielä varmistamassa talon paikka, jonka jälkeen kutsutaan maaperätutkimuksen tekijä paikalle. Maaperätutkimuksen perusteella ratkeaa perustustapa. Kannustalon edustaja tekee puolestamme hakemuksen (kuten suunnittelutarveratkaisu -vaiheessakin), joten siitä ei suuremmin joudu ottamaan stressiä. Hienoa!

Sopimukseen oli kirjattava alustava toimitusaikataulu. Vaikeaa on tässä vaiheessa vielä hahmottaa aikataulua, koska nykyistä asuntoa ei ole edes laitettu vielä myyntiin. Pistimme sopimukseen toimitusajaksi kesäkuun 2016. Saa nähdä mitä tuleva tuo tullessaan - osuuko tämä heitto lähelle oikeaa.

perjantai 12. joulukuuta 2014

tarjouspyyntö.

Tällä viikolla lähti tarjouspyyntö tehtaalle, jonka jälkeen edustaja alkaa hahmotella koko projektin kustannusarviota. Todennäköisesti tämän arvion kanssa sitten marssimme pankkiin ja saamme tietää, että mikä on mahdollista. Sen jälkeen uskoisin, että alkaa asioiden karsinta. Tällä hetkellä mallissa on esim. ruokailutila-olohuoneessa vino sisäkatto ja ikkunoita on lisätty jonkin verran.
sivukuva, sisäänkäynti taloon terassilta (kuva Insinööritoimisto Erkki Koivusalo Ky)

Kun kävimme edustajan kanssa tarjousta läpi, alkoi päässä ensimmäistä kertaa konkreettisemmin elää ajatuksia, toiveita ja haaveita; Minkälainen takka? Minkälainen sauna tai kiuas? Mikä lattia? Ehkä voisin niitä ajatuksia alkaa pistämään ylös tänne blogiinkin jossain vaiheessa.